Etelään! Osa 1: Patarein vankila

Viime kesänä vierailin Tallinnassa vanhassa Patarein vankilassa. Vankilatoiminta tässä hyytävässä rakennuksessa päättyi vuonna 2002, ja myöhemmin paikka on toiminut museona. Museo suljettiin näillä näkymin pysyvästi turisteilta viime lokakuussa, joten nyt siellä vieraileminen ei valitettavasti enää onnistu.

Ei erityisen kutsuva julkisivu suorastaan kutsui sisälle.

Sisällä vierailijaa odotti tyhjillään olevia pitkiä käytäviä ja loputtomat määrät ovia.

Käytävillä oli kauniita seinämaalauksia.

Käytävillä oli suorastaan aavemaisen hiljaista, sillä muita vierailijoita ei ollut ruuhkaksi asti.

 Mitään opasteita tai vastaavia ei ollut, ja käytävillä ja huoneissa sai kierrellä vapaasti. Mikään tavallinen museo ei siis ollut kyseessä.

Päivänvalo toi esille rakennuksen kauniita muotoja.

Oviaukkojen valonkajo leikki käytävillä.

Vankilassa aika tuntui pysähtyneen, koska tilat olivat olleet lähes koskemattomina pitkään.

Jotkin huoneet olivat täynnä romua.

Rappaukset olivat rapistuneet ja paljastivat jykevän tiilimuurauksen.

On vaikeaa kuvitella, että vankila on ollut käytössä vielä 2000-luvulla.

Maalaukset kiersivät ison tilan seiniä.

Monet tilat olivat melko pimeitä ja lattialla olevien rojujen vuoksi jalkoihinsa piti katsoa tarkasti.

Alunperin Patarei valmistui merilinnoitukseksi vuonna 1840.

Vankilaksi paikka muutettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Aika näyttää, mikä tämän historiallisen rakennuksen tulevaisuus on.

Tässä pienessä huoneessa ei ollut mitään muuta kuin tuoli.

Vierailu Patarein vankilassa oli unohtumaton kokemus ja varsin erilainen kuin museokäynniltä voisi olettaa. Karussa ja autiossa rakennuksessa aika tuntui pysähtyneen, eikä paikan historiaa voinut olla ajattelematta. Pimeät käytävät, karut vankisellit ja karu historia ovat yhdistelmä, jonka herkimmät varmasti kokisivat ahdistavaksi. Toisaalta paikka oli karulla tavalla myös kaunis, ja hienot seinämaalaukset pukivat hienosti rapistuneita seiniä ja käytävien loputtomia kaaria.